Luvattomat kotibileet

Olimme vaimoni Meijun kanssa jo edellisinä päivinä suunnitelleet lähteä pitkästä aikaa yhdessä viihteelle. Tänään on perjantai ja molemmilla takana jokseenkin rankka työviikko. Suihkussa käytyämme aloimme molemmat pukeutumaan kiireesti.

Pyrimme valitsemaan tyylikkäät asusteet, vaimokkeelleni tokikin pikkasen normaalia eroottisempi asu. Pukeutumisessa hän tarvitsi hieman apuanikin, koska minun ehdotuksestani, mutta yhteisestä päätöksestämme, myös geisha-pallot tarvittiin asustukseen. Tehtäväni oli erittäin mielenkiintoinen ja aiheutti boxereissani arvattavaa häiriötä. Ko. pallojen käytöstä toki jo ennestäänkin kokemusta, mutta kivaa oli, kun jouduin/sain hieman hieroa ja muutaman kerran nuolaistakin tätä asennuskohdetta. Olin jopa kuulevinani muutaman kevyen huokaisun. Pillu kostuikin kuin itsestään ja lähes imaisi kuulat sisäänsä yksitellen, hyvä kun edes naru jäi ulkopuolelle.

Itse olin jo valmiina, kravaatti suoristettuna ja kävelinkin hermostuneena edestakaisin odotellessani iltameikin valmistumista. Mutta saavuttuani kolmannen kerran ulkoa tupakalta, vaimokkeeni oli yllätys yllätys täysin valmiina. Tuo rintava punapääni "oli tosi upee näky lyhyessä kesämekossaan" ...Voisimme jopa tästä lähteä.

Kevät oli jo pitkällä - ja "käy kesä päälle lailla pommikonelaivueen, mutta me kun emme koskaan kysy hintaa" – niimpä tilasimme taksin!

Olemme monesti hehkutelleet mitä mielikuvituksellisemmilla orgioilla, parinvaihdoilla yms., mutta emme ole koskaan toteuttaneet mitään. Tälle iltaakin olimme suunnitelleet vähän muutakin kuin kahdestaan tanssimista ja juopottelua (in our dreams). Puhuimme keskenämme melko monenlaisista variaatioista, mitä illan mittaan saattaisi tapahtua. Taksi saapuikin pihaan yllättävän sukkelaan. Avasin vaimokkeelleni takaoven, siirryin myös itse istumaan takapenkille. Pidin vasenta kättäni hänen kaulallaan, kuiskuttelimme koko matkan suunnittelemistamme fantasioistamme. Välillä vihjaillen toisille useista tuntemattomista ihmisistä, joita näimme taksimatkallamme kävelemässä kaupungilla.

Saapuessamme ravintolan ovelle, olimme molemmat melko virittyneessä mielentilassa. Maksoin kyydin ja siirryimme sisälle ravintolaan. Oli vasta alku-ilta, mutta paikalla oli kuitenkin jo kohtalaisesti ihmisiä. Salissa soi hiljaa miellyttävä pääasiassa kotimainen tanssimusiikki. Ravintola on muutenkin erittäin viihtyisä ja kaiken lisäksi täällä on pöytiintarjoilu. Valitsimme pöydän selkä ulko-ovelle päin.

Viehättävä lyhyehköön virkahameeseensa pukeutunut tarjoilija liihoittikin lähes saman tien pöytämme ääreen, heläyttäen pirteästi meille:

”Hyvää iltaa, mitä saisi olla?” Osoitan käden liikkeelläni tarjoilijalle vaimoani, jonka ei pitkään tarvitse miettiä päätöstään, kun jo lausahtaa: ”SATEENKAARI , kiitos!”

Tarjoilijan todettua: ” Kiitos!” , en malta pitää suutani kiinni vaan kysyn heti perään: ”Kai te teette Sateenkaaren oikeaoppisesti kerroksittain?” Tähän tarjoilijattaremme heilauttaa leikkisästi pitkiä vaaleita hiuksiaan ja sanoen hymyillen:

”Tottakai!” ja jatkaa: ”Entä teille?” ”Chivas Regal... kuivana!” Kiitettyään tilauksestamme tuo liitelee kevyesti salin läpi baaritiskin taakse, enkä edes yritä olla tuijottamatta hänen upeaan perävarustukseensa.

Minusta johtumattomasta sattuneesta syystä, juomiemme saapuminen kesti jonkin aikaa. Emme kuitenkaan olleet vaihtaneet montakaan sanaa, kun jo tarjoilija saapui pöytämme viereen, pyyhkien samalla muutamia hikipisaroita otsaltaan. Nyt saimme ensimmäiset virvoittavat siemaukset ja samassa mielikuvitustemme ottaessa vallan myös kielemme irtautuivat kitalaesta ja puhuimme melkein yhteen ääneen.

Tässä vaiheessa ravintolaan alkoi virrata asiakkaita lähes katkeamattomana jonona. Arvioimme saapuvia ihmisiä, heidän olemustaan ja ulkomuotoaan, pöytävalintamme ansiosta kaikki joutuivat kulkemaan ohitsemme. Tosin vaimoni katsoi molempia, minä enempi naispuolisia henkilöitä. Huomasin lähes kaikilla noilla jo aika kesäiset asusteet. Samalla kuiskuttelimme keskenämme saapuvista ihmistä hiljaa ja varovasti, ettei kukaan vain olisi vahingossakaan kuullut meitä. Eihän tällaisista paikoista koskaan voi tietää, millaisia pervoja tänne rientää, joku saattaisi tulla ehdottelemaan meille jotakin hävyttömyyksiä. Hyi, pois sellaiset meistä.

Ankarasta vastustelustani huolimatta vaimoni sai kuin saikin raahattua minut parille hitaalle, silloin kun levylautasella tunnelmoi, ensin Topi Sorsakoski ja seuraavaksi Juice Leskinen. Meijukin sai lopulta vietyä koko sateenkaaren huuliensa taa, siirtyen siiderilinjalle, minun pysyessä alkuperäisessä vakiovalinnassani. Kumpainenkin loi melko intensiivisiä katseita mielessä valikoituihin muihin paikallaolijoihin, saaden muutamia mielenkiintoisia vastakatseita. Vaimoni tokikin huomattavasti runsaammin, josta mahdollisesti hieman mustasukkainen olinkin vaikken tuota myönnäkään, enkä antanut sen näkyä.

Arvaatkaas vain kummalla meistä oli lasi enemmin tyhjä? Vaimoani haettiin tanssimaan, kun paikalle viittelöimäni tarjoilija samaan aikaan kulki ohitsemme, vain sanoen ”samanlainenko?” Melkoisesti alkoi ohimosuoniani kiristää katsellessani tuon vosun hidasta nojailua vieraan miehen kanssa, mutta lasissani pyörähtelevä Chivas rauhoitti minut kuitenkin toteamaan itsekseni: ”Tanssikoon nyt, kun hän siitä kerran nauttii.” Poltettua pari savuketta ja tilattuani jo seuraavan paukun itselleni, palautti tuo mies puolisoni kiitellen takaisin pöytään. Ehdin juuri kuiskata vaimoni korvaan, että katsoisi tuota parin pöydän päässä istuvaa noin kolmekymppistä aivan ilmeisesti toistensa seurassa viihtyvää pariskuntaa. ”Mitä luulet, olisko noista meidän kanssa jatkoille?” Hän vilkaisi osoittamaani suuntaan, mutta ei kuitenkaan ehtinyt vastaamaan mitään, kun jo saapui seuraava mies kerjäämään häntä tanssilattialle. Kieltämättä mielessäni vilahti sekin ajatus, että et voisinhan mä musiikkia kuunnella ja viinaa vetää kotona yksinkin, mutta unohdin tuon samassa hetkessä. Parin tanssin jälkeen mies palautti vaimoni pöytää. Puolisoni ehti siemaista vain suullisen siideristään ,kun levyltä alkoi soimaan Baddingin ”Viilaten ja höyläten”. Silloin päätin, että nyt on vaihteeksi minun vuoroni. En pokannut vaimolleni vaan tartuin hänen kädestään taluttaen tanssilattialle. Tanssin pyörinässä totesin, että: ”Pakko sut on tänne tuoda, kun sun ei anneta mun kanssa jutella tuolla pöydässä hetkeäkään.” Vaimoni rupesi kyselemään minulta, olinko nähnyt hänen edellisen tanssittajansa vaimon, virnistäen samalla: ”Taitaa olla melko vauhdikas kuten miehensäkin!” En tiennyt kenestä naisesta oli kysymys. Totesin vain hieman nuivahkosti, että ”Teillä näytti ainakin pelaavan hyvin yhteen.” Siinä tanssiessamme viittoilimme vuorotellen muita lavalla pyöriviä pariskuntia kohti kumpainenkin tyyliin: ”Eiks noi olisi kivat, hei kato ny noita!” Ravintolan kohtalaisesta ilmastoinnista huolimatta, usean uuvuttavan tanssin jälkeen palasimme käsikädessä takaisin pöytäämme, huomaten samalla miten eräs meitä hieman varttuneempi pariskunta tuijotti meitä kumpaistakin kiinteästi silmiin samalla tuttavallisesti hymyillen. Istuessamme pöytään totesimme hiljaisesti naurahtaen yhteen ääneen: ”Noilla tais olla jotain mielessä!” Siemaistuani vaihteeksi uuden Wiskin, päätin minäkin rohkaista mieleni Lea Lavenin kiivetessä levylautaselle. Nousin ylös ja menin kumartamaan viereiseen pöytään. Käännyin ensin pöydässä istuvan meitä arviolta reilut kymmenen vuotta vanhemman pariskunnan miehen puoleen kysyen ”Sopiiko, että pyydän vaimoasi tanssiin?” Johon hän vastasi hetkeäkään epäröimättä: ”Tottakai, jos minäkin saan sinun vaimoasi!” Nyökkäsin tämän sopivan, jonka jälkeen kumarsin, ehkä liioitellunkin syvään tuolle naiselle. Minun ehtimättä kuitenkaan sanoa sanaakaan, tuo ponkaisi pystyyn. Ohjasin hänet jo pienoisessa tungoksessa ihmisvilinän lomitse tanssilattialle. Vilkaistessani taakseni, huomasin kuinka vaimoani vietiin tuon naapuripöydän miehen toimesta myös tanssilattialle.

Aloittaessamme tanssin, en voinut välttyä jonkin asteiselta mielleyhtymältä Lean valitsemasta kappaleesta: ”Tuo tumma nainen kohtaloni taikoi eteen mun...” Tämä pitkät tummat hiukset ja näyttävät ryhdikkäät rinnat omaava nainen oli mielestäni melkoisen hyvin säilynyt. Saattoipa hän jopa saada jotain liikahtamaan tanssin aikana vyöni alapuolellakin. Pari kappaletta tanssittuamme, pyysivät he meitä molempia omaan pöytäänsä istumaan, jossa olikin yllättäen ravintolan täyttymisestä huolimatta paikat kuin varattuna meille. Tilattuamme kaikille uudet juomat kielenkantamme löystyivät ja juttu todella juoksi. Aika kului tuossa pariskunnan seurassa todella nopeasti. Jossain vaiheessa keskustelun livetessä melko herkillekin alueille, huomasimme, että kaikilla saattoi olla hieman samat ajatukset. Vihjasimmekin siinä, että he voisivat lähteä luoksemme jatkoille, mutta tämä ei kuitenkaan pariskunnalle sopinut. Heidän täytyi jo aamulla ani varhain lähteä hotellistaan ajelemaan kotiinsa vajaan sadan kilometrin päähän. Vaihdoimme kuitenkin puhelinnumeroita ja sähköpostiosoitteita, sillä eihän sitä koskaan tiedä mitä saattaa tapahtua ensi viikonloppuna…

Olimme kumpainenkin kuin maamme myyneet, hyvästellessämme tämän miellyttävän pariskunnan. Väki alkoi nyt pikkuhiljaa valua ulos ravintolasta, joten mekin päätimme siirtyä pihalle, todeten: ”Eihän sitä tiedä vaikka tuolla kadulla vielä törmäisimme johonkin jännään...”

"Kesäyö oli kuumin kai"... Näinpä päätimme yhteistuumin jatkaa kävellen kotiin. Matkaa meillä oli reippaat kolme kilometriä. Kävellessämme huomiomme kiinnitti useat henkilöt, miehet ja naiset, pääsääntöisesti kuitenkin pariskunnat. Jonkin matkaa kuljettuamme tönäisin kyynärpäällä puolisoni, sanoen: ”Kato vähän!” Olimme jo downtownin laitamilla ja hieman varjoisessa paikassa nuorehko pariskunta suuteli puuta vasten melko kiihkeästi. Vaimoni totesikin minulle: ”Noi muuten nai ihan kohta!” Emme kuitenkaan jääneet häiritsemään vaikka näkymä olikin mieltä kiihottava. Muutaman kymmenen metrin päässä käännyimme vastatusten kuin yhteisestä sanattomasta sopimuksesta, suutelimme kiihkeästi ja pitkään, samalla kumpaisenkin puristellessa toistensa takalistoja. Meiju kuiskasi korvaani kuinka märkä hän jo oli. Hetken jo tunsimme olevamme kuin yhtä puuta, joka oli juurtunut asfalttiin. Saimme kuitenkin irtauduttua toisistamme todeten , että enää ei ole pitkä , ja kun kotiin pääsemme, saa taivas revetä!

Kävelymme kiihtyi lähes kevyeksi hölkäksi.

Talomme on kadulta muutaman kymmenen metrin etäisyydellä. Saapuessamme tienhaaraan, katsoimme toisiamme hämmentyneinä syvälle silmiin, koska kotonamme oli täysi valaistus. Emme puhuneet mitään, mutta kumpikin kai syytti mielessään toista valojen jättämisestä. Tullessamme ulko-ovelle, hämmästyksemme vain kohosi. Sisältä kuului melkoista kolinaa ja töminää. ”EI HELV... siel on varkaita.” Kotiimme ei ole kenelläkään muulla avaimia ja äänistä päätellen sisällä oli enemmänkin väkeä. Tartuin vaimoani olkapäästä ja lähdin nousemaan portaita ylös todeten : ”Oota, mä meen edellä!” Ryminä asunnossamme vain voimistui ja yläovea avatessani vielä sen kun kiihtyi. Tempaisin oven auki ja äänet vaimenivat. Eteisessä huonekaluja oli kumollaan ja vaatteita oli ympäri asuntoa. Voitte vaan arvata, mitä kaikkea mielessä ehti pyöriä! ”Täällä on täytynyt olla älyttömät bileet!” Kiertelimme huoneet läpi. Missään ei näkynyt ketään. Mistään ei kuulunut mitään, kunnes valtava kirkaisu täytti eetterin! ”Jumalauta, millanen spermalammikko täällä keittiössä on!” Se oli Meijun ääni. Viimeinen huone, jossa emme vielä olleet käyneet, oli kylpyhuone. Sielläkin oli valot valmiiksi ja vaatteen riekaleita ympäriinsä. Meidän molempien kiroilutulvan jatkuessa, kumpaisenkin huomion kiinnitti pyykinpesukoneen avonainen luukku, josta valui huuhteluainetta. Lattialle oli myös heitelty muutamia kiuaskiviä! Tässä vaiheessa mittani alkoi todenteolla täyttyä. Tiesin, että koko tämä helv.. terroristiryhmän on pakko olla saunassa. Tempaisin saunan oven vauhdikkaasti auki ja näin, miten seinällä repsottavasta sähkökiukaasta lattialla irtirevitty kaapeli poksahteli kipinää. Nyt jo lähti ääntäkin, kun karjaisin:

”KRISTUKSEN SAATANA!” Menin porrashuoneessa olevalle sulakerasialle ja irrotin sähkökiukaan sulakkeet. ”Per..le. tästähän tulee vielä tulipalo!” Palatessani keittiöön, lähes liukastuin samaiseen lammikkoon, kuin vaimoni hetkeä aiemmin. Sitä oli paljon, varmaan litra. Aloin katsoa tuota lammikkoa tarkemmin. Otin pisaran sormenpäähän, haistoin sitä, käännyin Meijuun päin ojentaen sormeni:

”Haistapas!” ”Sehän on huuhteluainetta!”, sanoi tämä. ”NIIMPÄ !”, minä totesin.

Hain jääkaapista oluet molemmille ja istahdimme olohuoneen sohvalle. Ymmärtämättä, miten se oli mahdollista, ainoa älykäs johtopäätöksemme tapahtumista oli, että vahva ydinsähköllä toimiva sähkökiukaamme oli raiskannut nuoren neitseellisen pyykinpesukoneemme pyörittäen sitä ympäri asuntoamme pyykkien ja kiuaskivien lennellessä sinne tänne ja huuhteluaineen roiskuessa pitkin lattiaa! Päätimme, että seuraavan kerran, kun joudumme jättämään nuo kaksistaan tänne, otamme kyllä pääsulakkeen taskuun lähtiessämme.

Tapauksesta on kulunut jo jonkin aikaa, mutta emme vieläkään uskalla nukkua muuten kuin valot päällä. Silloinkin heräämme monta kertaa yössä joka ikiseen pieneenkin raksahdukseen, minkä kuulemme. Voimme vain kuvitella millainen näytös täällä on poissa ollessamme tapahtunut.

Hyvät lukinat miettikää kahdesti ennen kuin jätätte kodinkoneita kotiin ilman valvontaa.

PS: Ihan vaan vinkiksi ja varoitukseksi ! Ellette laita kriittistä palautetta, kirjoitamme näitä ainakin kymmenen lisää !

T: Meiju ja Masa & Electrolux ja Harvia.