Vieras

    Neljäs kirjoittamani novelli, joka on julkaistu aiemmin IT.orgissa sekä seksinovellit.comissa. Selkeänä vaikutteena tietenkin Edgar Allan Poe ja muu klassinen kauhukirjallisuus, johon yritin sekoittaa seksiä. Kirjoitettu jokunen vuosi sitten, ennen kuin Twilight tai muut vampyyrijtutut tulivat muotiin. Niitä en lukenut tai katsonut silloin, enkä ole ole vieläkään lukenut/katsonut. Todennäköistä on, etten myöskään lue/katso. Tekstiä on muokattu hieman edellisiin julkaisukertoihin verrattuna, toivottavasti ette pahastu.

    Minulle voi edelleen lähettää palautetta tästä tai muista kirjoittamistani novelleista novellin lopusta löytyvällä kommenttilaatikolla. Kirjoitan myös toivenovelleja, joten lähetä minulle rohkeasti ideasi, niin katson, mitä asialle voisi tehdä 🙂

    – Trickster


    Kun oikein muistelen mistä kaikki sai alkunsa, sen täytyi olla kesäpäivänseisauksen aikaan. Tiedättehän tuon keskikesän päivän, jolloin pohjoisella pallonpuoliskolla päivä on pisimillään, napapiirin pohjoispuolella aurinko ei laske lainkaan ja yö alkaa taas pidentyä. Kesä oli ollut erityisen kuuma, ja olin muuttanut kaupunkiasuntooni paahdetta pakoon. Kaksikerroksisessa talossa ikkunat antoivat vilkkaalle pääkadulle, jossa hyvin pukeutuneet herrasmiehet tervehtivät toisiaan ja hevosten vetämät rattaat kuljettivat ihmisiä milloin minnekin. Jyhkeät kiviportaat johtivat suoraan pääkadulta tammesta tehdylle ovelle. Silloin tällöin käytin poistumiseen asuntoni takaovea, joka päästi minut ulos pääkadulta poikkeavalle mukulakivikujalle, ja jota pitkin pääsi vaivattomasti kaupungin eteläiselle laidalle.

    Olin aina nähnyt unia, mutta noihin aikoihin aloin nähdä samankaltaisia unia. Unissani olin yksin pimeässä ja jostain luokseni saapui yö toisensa jälkeen tummahiuksinen kaunotar, jonka alastonta vartaloa peitti ainoastaan ohut, läpinäkyvä harso. Muistan tämän kaiken, koska näin tämän saman unen niin monen monituista kertaa. Eräs asia on kuitenkin jäänyt minua kovasti vaivaamaan, sillä vaikka pinnistän nyttenkin muistini äärimmilleen, en pysty palauttamaan mieleeni hänen kasvojaan. Jokin minussa kuitenkin kertoo, että tuntisin hänet milloin tahansa, jos vain vielä joskus kohtaisin hänet uudelleen.

    Päivien juostessa kohti syksyä unet alkoivat pidentyä ja huomasin aamulla muistavani yhä enemmän yksityiskohtia. Ensimmäisinä yhteisinä öinämme olimme vain katselleet toisiamme pienen välimatkan päästä. En nähnyt kunnolla hänen kasvojaan, mutta harson läpi näin hänen sorjan vartalonsa, jota täydensivät pienet, mutta täyteläiset rinnat. Hänen peppunsa kaari hipoi täydellisyyttä, ja tuskin voin sanoin kuvaillakaan kuinka se keinui hänen kävellessään. Ensimmäisten unien ihmetys vaihtui kiinnostukseksi ja lopulta olin täynnä himoa tuota tuntematonta naista kohtaan. Tiedostin usein näkeväni unta, mutta samalla en voinut tehdä elettäkään muuttaakseni niiden suuntaa.

    Päivien juostessa kohti syksyä unet alkoivat pidentyä ja huomasin aamulla muistavani yhä enemmän yksityiskohtia.

    Siihen aikaan puhuttiin myös paljon jostakin itävaltalaisesta tohtorista. Freud taisi olla hänen nimensä. Hän ei kaiketi ollut aivan tavallinen lääkäri, sillä hän oli kiinnostunut jostain sellaisesta, mitä hän nimitti tiedostamattomaksi. Unet liittyivät hänen puheissaan jotenkin tähän tiedostamattomaan, joskaan en ollut miehen ajatuksiin niin suuremmin tutustunut. Harhaoppiseksikin häntä haukuttiin, mutta puheet palasivat mieleeni, kun tulin miettineeksi unieni alkuperää. Ajattelin, että ne saattaisivat olla muistoja entisestä elämästäni, kuten isoäitini oli joskus minua opettanut. Tai sitten hermoni olivat vain pettämässä, enkä kyennyt enää erottamaan tarkasti unta ja todellisuutta. Se ei olisi ollut mikään mahdottomuus, kun ottaa huomioon mitä minä olin joutunut elämässäni näkemään ja kestämään. Olin selvinnyt hengissä sisällissodasta, mutta en ollut täyttänyt vielä edes kolmeakymmentä.

    En pukahtanut näyistäni sanaakaan kenellekään, en edes minua lähinnä oleville ihmisille. En usko, että he olisivat ymmärtäneet, jos olisin kertonut niistä kaikista asioista, joita mielessäni tapahtui, mutta joita en ollut tiettävästi koskaan itse aiemmin kokenut. Sen sijaan aloin kirjata niitä ylös. Päivien pimetessä ja näkyjen ottaessa yhä enemmän muotoaan alkoi paperille syntyä tarinoita omasta tai jonkun toisen elämästä, johon liittyi äärimmäinen seksuaalinen nautinto. Kaiken ympärillä leijui kuitenkin pahuus, eettinen ristiriita sen välillä mitä tapahtui elämässäni ja mieleni syövereissä. Huomasin, etten oikeastaan enää halunnutkaan paljastaa salaisuuttani kenellekään. Se oli syntistä, mutta samalla salaista ja kiihottavalla tavalla omaa.

    Vähitellen kuvani naisesta muuttui kokonaisemmaksi. Vain hänen kasvojaan en edes kirjoittamalla pystynyt kuvailemaan. Tutustuimme toisiimme jokaisena yönä täydellisessä hiljaisuudessa. En edelleenkään muistanut, että olisin koskaan tavannut häntä tai ainakin luulen niin, mutta siitä huolimatta tunsin häntä kohtaan suunnatonta halua. Yö toisensa jälkeen hän päästi minut yhä lähemmäksi itseään. Koko ympäröivä maailma tuntui olevan tyhjä, enkä toisinaan muistanut unesta kuin vain ja ainoastaan hänet.

    Oli mahdollisesti syyskuun puoliväli, kun istuin yksin kaupunkiasuntoni toisessa kerroksessa. Sinne oli rakennettu pieni takka, jonka edessä istuin ja tuijotin palavia puita. Vieressäni pöydällä oli koskematon lautanen ruokaa ja puoliksi tyhjennetty pullo punaviiniä. Pölyinen pullo oli hyvää vuosikertaa, ja Martin oli nähnyt suuresti vaivaa etsiessään sitä kaupungin viinikellareista. Kaadoin lasin täyteen ja siemailin viiniä. Rentouduin ja muistelin kuinka eräänä aamuna olin rynnännyt pöytäni ääreen ja alkanut luonnostelemaan unieni kaunottaresta kuvaa; halusin niin ihailla häntä valveilla ollessanikin. Olin kätkenyt valmiin piirroksen papereideni sekaan, josta en kuitenkaan enää seuraavana päivänä sitä löytänyt. Minun lisäkseni papereihin ei päässyt käsiksi kuin Martin, eikä hänkään takuulla olisi edes luonut silmäystäkään niihin ilman lupaani. Kuvan katoaminen oli kuitenkin vain yksi kaikista kummallisista asioista, joita minulle tuona kesänä sattui, joten jonkin ajan kuluttua en enää edes ollut varma olinko piirtänyt yhtikäs mitään.

    Yritin muistelemalla muistella myös yhteisiä hetkiämme, mutta näin tehdessäni huomasin, ettei hän käskemällä saapunut luokseni. Näin mielessäni vain katkelmittain piirteitä hänestä, jotka olivat ehkä jääneet mieleeni kirjoittamistani tarinoista. Totta oli vain, ettei vajavainen sanankäyttöni taito tehnyt oikeutta sille kokemukselle, jonka hän minulle pimenevinä syysöinä tarjosi.

    Totta oli vain, ettei vajavainen sanankäyttöni taito tehnyt oikeutta sille kokemukselle, jonka hän minulle pimenevinä syysöinä tarjosi.

    Viiniä siemaillessani mietin erästä kuulemaani väitettä, että ihminen voi tuijottaa ainoastaan kolmea asiaa loputtomiin: palavaa tulta, aaltoilevaa merta ja leikkivää lasta. Mietin mielessäni, että jos vain Hän olisi tässä, en koskaan kyllästyisi hänen ihailemiseensa. Yhtäkkiä huoneessa tuntui outoa vetoisuutta, joten vedin purppuranväristä aamutakkiani tiukemmin päälleni. Jalat siirsin takan eteen pienelle puiselle tuolille; kuinka tuli lämmittikään! Siirsin katseeni pohjoisseinällä sijaitsevaan kirjahyllyyn, jossa tomuinen koodeksi seurasi toistaan. Toinen toistaan raskasmielisempi klassikko oli ladottu tiiviisti hyllyyn. Nousin vaivalloisesti ja hoipuin lasi kädessä hyllyn eteen ja tutkailin sen sisältöä: Byron, Poe, Shelley, Stoker, kaikki ensipainoksia. ”Käärmeen sola, Seitsemän tähden jalokivi, Valkoisen madon luola, mutta ei Draculaa, aika kummallista”, luettelin hiljaa mielessäni. Olinko lainannut kirjan jollekulle?

    Otin hyllystä lopulta kokoelman Poen runoja ja istahdin takaisin tuoliini. Ohuehkon, samettikantisen kirjan sisäsivulla oli omistuskirjoitus, josta en saanut selvää muuta kuin vuoden 1849. – Isän peruja kaiketi, mutisin ja lehteilin kirjaa. Törmäsin “Uni unessa” -nimiseen runoon, jonka olin toki lukenut montaa kertaa aikaisemminkin. Luin runon hiljaa ääneen:

    Otsalles saat suudelman,
    jäähyväisen ainoan!
    Totta puhuit, tunnustan,
    että elinaikanain
    unta olen nähnyt vain.
    Keltä toivo haihtui pois,
    turha hänen tietää ois
    sammuiko se päivän myötä
    vaiko kesken sydänyötä.
    Kaikki, minkä tuta sain,
    unta unessa on vain.

    Sanojen pudotessa yhteen puristettujen huulieni välistä, tunsin tuon oudon vetoisuuden jälleen. Tuli oli alkanut hiipua, joten heitin takkaan lisää puuta. Hetken hehkuvalla hiilipedillä maattuaan, ne roihahtivat liekkeihin ja tulvahdus lämpöä syöksyi huoneeseen. Laskin kirjan nojatuolini viereen pienelle pöydälle ja otin jälleen pienen siemauksen tummanpunaista juomaa. – Lämmin, selkeä, luonteikas, naureskelin itsekseni. Minulla oli usein tapana keksiä mitä älyttömimpiä kuvauksia juodessamme viiniä vaimoni kanssa. Nyt hän ei kuitenkaan ollut täällä, hän oli poissa ja yhtäkkiä minusta tuntui, ettei hän tulisi koskaan takaisin. Tunsin oloni lämmöstä huolimatta todella yksinäiseksi.

    Tuijotin tulta ja se tuntui tuijottavan minua takaisin lähes yhtä intensiivisesti. Silitin sametilla verhottua nojatuolia huomaamatta sitä oikeastaan itsekään. Suonissani kiertävä alkoholi lämmitti, tuuditti ja tukahdutti. Hetkittäin näytti jopa siltä, että liekit muodostaisivat ihmismäisiä piirteitä. Nuo pienet kekäleet olivat silmät ja niitä ympäröivät lieskat naisen helottavat posket. Silmät liekehtivät, mutta suu kaareutui hieman surumielisesti alaspäin. Luomani kuva muistutti jollain tapaa unieni naista, äänetöntä, mutta himojensa valtaamaa. Sitten silmät liikkuivat, suu kaareutui ja naisen kasvoille laskeutui musta suortuva. Ravistin päätäni ja katsoin uudestaan: takassa paloi kuin paloikin vain iloinen tuli.

    Tämä viimeistään oli merkki siitä, että olin juonut jo aivan liian paljon ja olisi aika mennä nukkumaan. Parempi niin kuin että heräisin aamuyöstä nojatuolistani ja tuntisin kuinka kylmyys olisi kangistanut jäseneni. Nousin ylös ja aloin sohia takkapuita pienemmiksi. Puut kirskuivat ja räsähtelivät ja tuntui kuin tuli haluaisi panna vastaan, että sen eloa oltiin tukahduttamassa.  Samassa olin erottavinani kahinan seasta sanoja. Tietoisuuteni kuitenkin torjui äänen mielestäni mahdottomuutena, sillä olinhan huoneessa ypöyksin.

    Sitten näin kasvot uudelleen edessäni. Tällä kertaa ne olivat edellistä surumielisemmät ja tuntuivat anelevan minulta apua. Kavahdin askeleen taaksepäin ja hiilihanko putosi kolahtaen kovalle tammilattialle. Tällä kertaa kasvot eivät kadonneet vaan erotin ne aivan selkeästi. Olin erotellut puut kuitenkin niin perusteellisesti, että tuli alkoi sammua ja edessäni oleva kuva himmentyä. Huomasin hengittäväni kiivaasti ja hetken mielijohteesta nappasin halkolaatikosta lisää puita ja heitin ne niine hyvineen suoraan tuleen. Kuva katosi kuivien, palamattomien puiden alle, mutta hiljalleen liekit nuolivat niiden pintaa ja ne syttyivät tuleen. Yhtäkkiä tunsin ennestään tutun vetoisuuden ja sen voimasta liekit suorastaan syöksyivät päälleni takasta. Kaaduin taaksepäin ja katsoin kauhusta kangistuneena, kuinka naisen kuva muodostui tulessa yhä selkeämmäksi.

    Samassa olin erottavinani kahinan seasta sanoja. Tietoisuuteni kuitenkin torjui äänen mielestäni mahdottomuutena, sillä olinhan huoneessa ypöyksin.

    Edessäni oli valtava tulipatsas, joka kuumotti kasvojani. Kumma kyllä takan edusta ei näyttänyt mustenevan, eikä kattoa tavoittelevat liekit sytyttäneet koko huonetta tuleen. Silmät levällään tuijotin roihuavaa patsasta, johon hiljalleen muodostui naisen hahmo. Kasvonsa hän oli painanut maahan, joten en nähnyt kuka hän oli, mutta kuin toisesta ulottuvuudesta hän astui tulesta suoraan eteeni. Siinä hänen ruumiinsa roihusi edessäni ja vailla mieltä kurottauduin koskettamaan häntä. Ja samassa kun kosketin tulta, tunsin kuinka se poltti ja yritin vetää käteni pois siinä kuitenkaan onnistumatta. Käteni oli kirjaimellisesti tulessa, huusin kivusta, mutta liekit nuolivat käteni rakoille. Lopulta en enää kestänyt huumaavaa kipua vaan pyörryin maahan yhtä paljon tuskan kuin kauhun uuvuttamana.

     

    ***

     

    ”Herra, herra, oletteko kunnossa?”

    Heräsin seuraavan kerran Martinin ravistellessa minua hereille. Avatessani silmäni vaivalloisesti tunsin kammottavaa kipua kädessäni. Myös Martin näki rakoille palaneen käteni ja ryntäsi hakemaan sidetarpeita. Kierähdin vasemmalle ja näin lattialla hiiltyneen halon. Olin nähnyt vain näkyjä ja niiden sokaisemana tarttunut palavaan puuhun. Uskomatonta.

    Kompuroin ylös ottaen tukea lattiasta terveellä kädelläni. Suunnistin kohti ovea, josta Martin oli hetkeä aiemmin rynnännyt ulos. Pidin terveellä kädellä kiinni palaneen käteni ranteesta, aivan kuin se olisi lievittänyt kipua. Jotenkin se tuntui vain järkevältä. Martin palasi mukanaan sidetarpeita.

    ”Herra, olkaa hyvä ja istukaa niin minä hoidan haavanne.”

    Epäilevänä katsoin, kun Martin siveli palaneelle kädelleni ison kerroksen salvaa, jonka jälkeen hän kääri sen siteeseen. Sen jälkeen uskollinen ystäväni talutti minut isoon makuuhuoneeseen, jonne en olisi varmaan itse osannut hoipertaa. Istuuduin sängyn laidalle ja käskin vastahakoista Martinia jättämään minut loppuillan ajaksi rauhaan. Vedin syvään henkeä, tuijotin sidottua kättäni ja yritin asetella muistini palikoita järjestykseen: pelkkää usvaa.

    ”Kutsukaa vain, jos tarvitsette jotain”, Martin totesi poistuessaan huoneesta. Mumisin jotain myöntävää vastaukseksi.

    Ilta oli jo ehtinyt pitkälle, kun loin silmäyksen huoneeseen. Huoneen keskelle, ikkunoiden täyttämää seinustaa vasten asetetulta sängyltä oli matkaa ovelle useampi aikuisen miehen askel. Sängyn takana olevista ikkunoista näki talon sisäpihalle, jossa kasvoi sitkeänoloisesti vanha jalava. Sen oksat olivat joskus kurottaneet kohti ikkunalaseja, mutta toissasyksynä olin leikkauttanut ne pois. Samassa huomasin, että yksi kolmesta päätyikkunasta oli raollaan. Selvästi tuntemani veto oli peräisin siis täältä, tai ainakin niin luulin. Suljin ikkunan ja oikaisin itseni sängylle. Ummistin silmäni ja hetkeä myöhemmin olin jo syvässä unessa.

    Säpsähdin hereille luultavammin useampaa tuntia myöhemmin. Minua vilutti ja hämmästyin suunnattomasti huomatessani, että ikkuna oli jälleen hieman raollaan. Kompuroin ylös sulkemaan ikkunan. Kuu oli sirppinä taivaalla ja sisäpihalla kasvavan  jalavan oksat näyttivät pimeässä jotenkin aina yhtä karmaisevilta. Mustan, epämuodostuneen hirviön haaroittuneet raajat kurottivat anteeksipyytäen ylös taivasta kohden. Tuijottamalla tuota puuta saatoin hetken kuluttua nähdä sen oksistoissa hyppimässä mitä eriskummallisempia olioita.

    Samassa huudahdin tuntiessani, etten ollutkaan yksin huoneessa. Huone oli sen verran iso, että pimeitä nurkkia muodostui helposti. Siirsin katsettani hermostuneena ja vaikka en nähnytkään ketään, olin varma, etten ollut huoneessa yksin. Otin hapuilevia askelia ja tarkkailin. Joku hengitti vai oliko se vain oma pelon nostattama kiihtymykseni? En saanut sanottua sanaakaan, kun huomasin, että huoneen toisella laidalla, ikkunaverhojen takana todella seisoi joku ja katsoi minuun päin. Martin se ei ollut, ja mitä syytä hänellä olisikaan ollut piileskellä minulta.

    Mustan, epämuodostuneen hirviön haaroittuneet raajat kurottivat anteeksipyytäen ylös taivasta kohden.

    Kävelin hitaasti tuota tuntematonta tunkeilijaa kohden. Askel askeleelta näin hänet selkeämmin. Henkeni salpautui, kun huomasin tuijottavani unieni kuvajaista. Oliko tämä jälleen uusi uni, johon olin vain herännyt? Samalla kaikki tuntui erilaiselta, unohdin jopa kädessäni jomottavan kivun. Tulin häntä lähemmäksi ja huomasin, ettei hänellä tälläkään kertaa ollut päällään kuin ohut harso. Nähdessäni selvemmin hänen vartalonsa ääriviivat, tunsin kuinka unista tuttu kiihottuneisuus valtasi kehoni.

    ”Herra, onko kaikki kunnossa, kuulin Martinin huhuilevan oven takaa.”

    Palvelijani oli ilmeisesti kuullut huudahdukseni ja halusi varmistaa, ettei minulla ollut hätää. Katsoin ovelle ja nurkassa piilottelevaan tunkeilijaan. Tiedän nyt, että tein mitä suurimman virheen vastatessani Martinille: ”Kyllä, kaikki on kunnossa, näin vain painajaista, ole hyvä ja jätä minut rauhaan.”

    Odotin, että Martinin askeleet kaikuivat kuulumattomiin ja käänsin katseeni jälleen nurkassa seisovaan hahmoon. Tullessani yhä lähemmäksi, hän vetäytyi kohti nurkkaa, piilotti kasvonsa verhojen taakse. Kosketin häntä terveellä kädelläni ja tunsin kuinka hän värähti. Olin liki ja vein käteni hänen poskilleen. Nostin hänen lattiaa kohti painettuja kasvojaan ylös ja siirsin kasvoja peittävän suortuvan sivuun. Hän oli kaunis. Pienet pimeydessä tuikkivat silmät katsoivat minua pelokkaasti ja tunsin kuinka hänen sydämensä pamppaili pelosta.

    Halusin häntä. Hetkessä huulemme tavoittivat toisensa ja suutelimme. Aluksi varovaisesti, kokeillen. Hänen huulensa tuntuivat pehmeiltä, lämpimiltä. Saatoin koskea unieni kuvajaista ensimmäistä kertaa oikeasti. Tunsin täyttymystä noista kaikista öistä, jolloin olin hallitsemattoman himon vallassa, mutta voimattomana katsonut häntä kauempaa. Halusin häntä enemmän, voimakkaammin, mutta samassa tunsin kuinka hän työnsi minua kädellään poispäin. Hengitin kiivaasti ja katsoimme toisiamme silmiin. Näin kuinka hänen tyhjyyttä ammottavat silmänsä katsoivat pelokkaana minuun. Tunsin sydämeni sykkeen kiivaana hänen kätensä alla. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan, katsoimme vain toisiamme.

    Halusin vain niin koskettaa häntä, tehdä hänelle hyvää. Halusin hänen tietävän, etten voisi satuttaa häntä millään tavoin. Vein käteni rinnallani olevan käden päälle, hellävaroen otin sen käteeni ja laskin sen alas. Hyväilin kädelläni hänen olkapäitään, käsivarsia ja lopulta otin hänen kätensä käteeni. Hitaasti vedin häntä itseeni ja vein kämmeneni hänen lanteilleen. Jopa sidottu käteni tunsi kuumuuden hänen kupeillaan. Suutelin häntä uudemman kerran, varovaisesti, sitten uskaliaammin ja uskaliaammin. Arasti hänen kielensä tavoitteli suutani ja suudelmamme syveni. Vedin itseni häneen kiinni, kiedoin käteni hänen ympärilleen ja suutelin häntä yhä voimakkaammin. Huulemme erkanivat ja kohtasivat kiihkeässä rytmissä, eikä hänessä tuntunut hetki sitten aistimaani estoa enää ollenkaan. Siinä hetkessä tunsin kuinka viikkojen odotus ja kaipuu suli muuttuen himoksi.

    Vaistomaisesti suudellessamme lähestyimme vuodetta. Sen reunalla hän riisui raskaan takkini ja antoi sen valahtaa maahan. Pieni liike ja hänen vartaloaan peittävä harso lennähti sivuun. Työnsin hänet sängylle ja näin kuinka hänen katseessaan ei ollut enää pelkoa vaan kiiman herättämää himoa. Olin siinä määrin haluni sokaisema, ettei tämä yhtäkkinen muutos yöllisessä vieraassani aiheuttanut minussa sen suurempaa kummastusta. Laskeuduin hänen päälleen ja jälleen huulemme kohtasivat tässä eroottisessa leikissä. Ahmin häntä ja tunsin kuinka miehuuteni sykki jo täydessä kovuudessaan.

    Hitaasti vedin häntä itseeni ja vein kämmeneni hänen lanteilleen. Jopa sidottu käteni tunsi kuumuuden hänen kupeillaan.

    Vasen käteni vaelsi hänen alastomalla vartalollaan tavoittaen pienet, lähes olemattomat rinnat. Pyöritin sormeani nännien ympärillä ja suudelmiemme välissä hän ynähteli alkavasta nautinnosta. Siirsin kättäni hänen kehollaan alemmaksi vatsanseudulle, sieltä reisien päälle, varoen kuitenkaan suoraan koskettamasta häntä kaikkein nautinnollisimpaan kohtaan. Kiusasin häntä ja huomasin, että suljettujen luomien takana tämä öinen vierailijani odotti hiljaa nauttien.

    Käteni lipui yhä alemmas, kohti hänen hiljaa sykkivää lemmenvartijaansa. Ohjasin sormeni ohi tumman karvoituksen kosteille ja lämpimille huulille. Hyväilin niitä ylhäältä alas, raottaen samalla hitaasti vieraani jaloutta. Vaivatta keskisormeni työntyi hänen sisäänsä aiheuttaen vaivihkaisen ynähdyksen. Pelkäsin jo satuttaneeni häntä, mutta katseellaan hän rohkaisi minua jatkamaan. Pyöritin sormea hänen sisässään jakaen samalla suudelmia hänen kaulalleen. Tunsin kuinka hänen kätensä hivuttautui koskemaan kovana sykkivää elintäni.

    Tottuneesti, ehkä liiankin, hänen kätensä löysi varteni ja alkoi hieromaan sitä edes takaisin. Olin jo mennä sekaisin tästä liikkeestä, mutta nielaisin ja jatkoin hänen hyväilyään. Hitaasti toin sormeni häpykielelle tehden jälleen pyörivää liikettä. Tanssimme ensiaskeleet alkoivat tehdä tehtävänsä ja olin jo valmis ottamaan hänet kokonaan. Halusin yhtyä häneen, täyttää yksinäisten öiden odotuksen. Kenties hän luki ajatukseni, sillä hän tarttui hyväilevään käteeni vetäen sen hellästi pois. Sanaakaan sanomatta hän halusi minun ottavan itsensä tässä ja nyt, kutsuvasti hän levitti jalkojaan. Vastustamattoman kutsun saaneena asetuin hänen eteensä ja sovitin itseni hänen kosteudesta kiiltävälle vaolleen. Minussa ei ollut jäljellä vähääkään kiusanhenkeä vaan upotin itseni varovaisesti hänen sisäänsä. Keskittyneenä hän katsoi kuinka upposin sentti sentiltä hänen syvyyksinsä. Pohjaan päästyäni huokaisimme yhteen ääneen.

    Kumarruin suutelemaan häntä ja samalla aloitin hitaasti keinumaan hänen sisässään. Hän vastasi suudelmaani ja tottuneesti liikutti lantiotaan liikkeitäni vastaan. Oikeaan  käteeni koski, mutta himoni tyydyttäminen painoi mieleni vaa’assa enemmän. Rauhalliseen tahtiin työnsin itseäni sisään yhä uudelleen ja uudelleen, pohjaan saakka. Kiihottuneena tarkkailin hänen jokaista elettään ja vaivihkaisia äännähdyksiään, jotka putoilivat hänen täyteläisiltä, nautintoon kaareutuneilta huuliltaan.

    Tunsin hänet, olimme yhtä, jopa niin, että luulin hetkittäin näkeväni vain unta. Kohottauduin, jotta voisin hyväillä hänen rintojaan. Kauniisti kämmeneni peittivät ne alleen, eikä kaunotarta tuntunut häiritsevän edes sidotun käteni karhea kosketus. Välistä hapuilin sormieni väliin hänen kovaksi käyneitä nännejään, joiden hierominen sai hänessä aikaan tyytyväistä hyrinää. Kumarruin hyväilemään nipukoita suullani, kuten parhaiten tässä asennossa siihen kykenin. Selkä hieman mutkalla jatkoin työntymistäni häneen imien, nuollen ja jopa hellästi purren hänen rintojaan.

    Tunsin toisen hänen käsistään pakaroillani, vaatien minua tulemaan hänen sisäänsä yhä voimakkaammin. Toista kättään hän kuljetti hyväili tukkani lävitse, poskelle, aina suulle asti pyytäen minua suutelemaan sormiaan. Suoristin varteni ja aloitin liikkumaan voimakkaammin. Huomasin hänen vain innostuvan tästä ja tarttuvan kaksin käsin pakaroistani kiinni. Yhä kovemmin hän vaati minua sisäänsä ja jokaisen pohjaan asti ulottuvan työnnön hän hyväksyi huokaisten, välillä kiimaisesti vinkaisten. Kättäni poltti ja lihaksiani särki, mutta allani makaava kaunotar ei tuntunut saavansa panosta kyllikseen.

    Hiki valui otsaltani ja putosi pieninä pisaroina hänen vartalolleen, kun pysähdyin vetämään henkeä. Ihaileva ilme kasvoillaan hän katsoi minua, silitti kädellään rintaani ja vatsaani. Tunsin itseni sinä hetkenä ehkä enemmän mieheksi kuin koskaan. Naaraansa tyydyttämään kykenevässä uroksessa oli jotakin alkukantaista, joka kouraisi minua syvältä. Hymyillen hän kierähti altani pois ja painoi minut selälleen sängylle. Rintaani hyväillen hän asettui päälleni. Kiusaten hän liu’utti häpyään elimeni vartta pitkin alhaalta ylös, vaikka sisälläni vellova halu ei olisikaan tällaista tarvinnut. Kiihottuneina katsoimme toisiimme, kun hän asetteli minut takaisin lämpimän luolansa suulle ja antoi minun liukua takaisin sisäänsä.

    Tunsin toisen hänen käsistään pakaroillani, vaatien minua tulemaan hänen sisäänsä yhä voimakkaammin. Toista kättään hän kuljetti hyväili tukkani lävitse, poskelle, aina suulle asti pyytäen minua suutelemaan sormiaan.

    Nyt oli hänen vuoronsa määrätä rakastelumme tahti. Rinnastani tukea ottaen hän keinui rauhallisesti tunnustellen miehuuttani sisässään. Itse nautin suunnattomasti hänen vulvansa puristuksesta ja lämmöstä. Kädet hänen upeilla lanteillaan vastasin liikkeisiin sen minkä hänen vartalonsa alla pystyin. Käteni vaelsivat hänen kaareutuvalle uumalleen, vuoroin puristellen ja silittäen sen silkkistä pintaa.

    Liikkuessamme rauhallisesti sisäkkäin saatoin seurata kuinka öinen vieraani haki nautintonsa huippua. Ihaillen katsoin kuinka hän tunnusteli miehuuttani sisässään, antaen sen hankautua juuri oikeaan kohtaan. Tunsin itsekin kuinka huippu lähestyi ja tiesin, että voisin saavuttaa sen nopeasti tahtia kiihdyttämällä, mutta viivytin vielä hetken ja annoin itseni ja vieraani nauttia. Hän nousi yhä suoremmaksi päälläni ja vei hoikat sormensa hieromaan häpyään. Kiihotuin tästä näystä niin, että unohdin hetkeksi oman nautintoni ja seurasin vain hänen matkaansa kohti taivasta.

    Tunsin kuinka hänen jalkansa puristuivat lantiotani vasten. Ratsastustaan kiihdyttäen hän alkoi huohottamaan yhä voimakkaammin ja voimakkaammin. Viimein se tuli ja koko kehoon syöksyvän nautinnon järkyttämänä hän haukkoi henkeään ja laukesi. Tunsin hänen sykkeensä ja silmät onnesta loistaen ihailin hänen kiemurteluaan nautinnon hellässä käsittelyssä. Voipuneena hän tyyntyi ja vaipui rintani päälle makaamaan. Sydämemme hakkasivat toisiaan vasten ja uskaltauduin rutistamaan häntä sylissäni. Suudelmia hän jakoi kiitokseksi kaikkialle rintani yläpuolelle, kunnes pysähtyi hetkeksi tyystin tasaamaan hengitystään.

    Silloin kuulin hänen hennon äänensä ensimmäistä kertaa. Minulle tuntemattomalla kielellä hän supatti jotain korvaani, joka intuitiivisesti kuulosti anteeksipyynnöltä. Kummastukseni kuitenkin hälveni, kun hän painoi edelleen kuumat huulensa omiani vasten ja aloitti uudelleen liikehtimään elintäni vasten. Nyt tahti oli voimakkaampi, rohkeampi, eikä kestänyt kauaakaan, kun nautin jälleen hänen pohjaan asti ulottuvista työnnöistään. Hän oli nyt vain ja ainoastaan minun nautintoani varten, enkä aikonut pidätellä enää hetkeäkään oman huippuni saavuttamista.

    Nyt oli hänen vuoronsa määrätä rakastelumme tahti. Rinnastani tukea ottaen hän keinui rauhallisesti tunnustellen miehuuttani sisässään.

    Hän tuntui tietävän tarkkaan, mitä teki työntäessään ahnasta kieltään suuhuni. Viimeisetkin estot olivat kadonneet, että hän halusi kaiken sisäänsä. En ajatellut seuraamuksia, sillä jokin minussa ei edes uskonut edes tapahtuneen todellisuuteen. Niin nautinnollista kaikki oli. Rakastelumme alkoi saavuttaa rajun, kiihkeän loppuhuipennuksensa, joka oli niin kaunista, että pelotti.

    Tunsin kuinka huippuni oli jo aivan lähellä ja samalla öinen vieraani vain kiihdytti tahtiaan. Hain silmilläni hänen katsettaan, mutta himossaan tai kainoudessaan hän väisti sitä, tai ainakin sillä hetkellä luulin niin. Samassa tunsin kuinka naisen lanteiden raju liike sysäsi minut kohti lopullista huippua. Pysäytin hänet niille sijoilleen ja tunsin kuinka aloin sykkiä hänen sisässään.

    Lyhyen, mutta nautinnollisen heikkouteni hetkellä aavistin jotain terävää kaulallani, mutta himoltani en huomannut vaaraa. Samassa tunsin kuinka öinen vierailija iski terävät kulmahampaansa kiinni kaulaani. Kauhuissani en pystynyt huutamaan, vaikka olisin halunnutkin. Tunsin kuinka kaulavaltimoni sykkivän ja veren virtaavan suoraan hänen kurkkuunsa. Olin halvaantunut, lamaantunut. Ruumiini kouristeli refleksinomaisesti, nytkähteli käydessään äärimmäistä kuolinkamppailuaan. Lähestyvän kuoleman pelko nostatti kyyneleet silmiini. Ääntäkään päästämättä itkin katkeria kyyneleitä vereni tahrimalle tyynylle.

    Olin lukittu sijoilleni ja tunsin ällötystä kuullessani kuinka vieraani maiskutti, herkutteli hurmeellani. Tiesin, että häntä ajoi eteenpäin aikaisemmin tuntemaamme himoa vahvempi voima. Siinä oli kyse muustakin kuin hetkittäisestä nautinnosta, siinä oli kyse elämästä ja kuolemasta. Valitettavasti minun kohdallani puhuttiin juuri jälkimmäisestä. Minussa ei ollut voimia ja vähäisetkin rippeet katosivat ruumiista juoksevan vereni mukana. Vaikka hän oli juonut vertani vasta muutaman hetken, tuntui, että päässäni oli sinkoillut ajatuksia yhden ihmiselämän verran.

    ”Herra, oletteko siellä, onko kaikki hyvin”, kuulin yhtäkkiä Martinin kutsuvan minua oven takaa.

    Toivon pilkahdus palautti voiman jäseniini ja jostain sydämeni pohjasta sain parkaistua niin, että Martinin oli pakko kuulla hätäni. Tunsin avainten rapisevan ja oven avautuvan. Pientä kynttilää valonaan kantavan Martinin ilmeestä kuvastui kauhu hänen nähdessään kammottavan hirviön. Vaistomaisesti hän kaappasi pieneltä pöydältä kynttilänjalan ja pelkoa tuntematta vaati olentoa jättämään minut rauhaan. Häiriintynyt olento, jonka tummien silmien väri oli muuttunut ilkeän kellertäväksi, irtautui minusta ja sähähti raivoissaan. Norsunluunvalkoisten hampaiden välistä valui punaista hurmettani leualle ja lattialle. Samalla tunsin, että se pelkäsi, eikä sillä ollut suinkaan halua taistella saalistaan.

    Sähähtäen ja lisää omituisia sanoja suoltaen se tuntui kiroavan Martinin alimpaan helvettiin, paikkaan, josta se itsekin kenties oli kotoisin. Palvelijani lähestyi valossa kynttilänjalalla uhkaavasti huitoen. Muutaman kerran kammotus huitoi ja rääkyi Martinia kohti, mutta palvelijani päättäväisyys ja rohkeus sai sen peräytymään kohti ikkunoita. Notkeasti se hyppäsi avonaiselle ikkunalle ja hyppäsi kahden kerroksen matkan pimeälle sisäpihalle. Martin juoksi ikkunaan katsoen sen perään, mutta se oli jo kadonnut pimeyteen.

    Olin heikko, mutta kykenin hengittämään. Tunsin kuitenkin kylmien väristysten käyvän kehoni lävitse ja tärisin kuin horkkatautinen. Kyynelehtien Martin piteli päätäni ja kysyi toistuvasti kuinka voin, vaikken pystynyt vastaamaan. Kieleni oli jähmettynyt kitalakeeni kiinni ja ohimosta toiseen kulkea särky huumaannutti minut. Sitten pyörryin.

    Norsunluunvalkoisten hampaiden välistä valui punaista hurmettani leualle ja lattialle. Samalla tunsin, että se pelkäsi, eikä sillä ollut suinkaan halua taistella saalistaan.

    Kun heräsin olin edelleen sängyssä, puettuna ja peiteltynä. Siitä huolimatta minua palelsi ja tärisin. Olin yksin, mutta kuulin epämääräistä puhetta oven toiselta puolelta. En nähnyt selkeästi, mutta luulen, että samassa Martin astui sisään jonkin toisen henkilön kanssa. Epämääräinen puheensorina kiihtyi ja tunsin lämpimän käden kosketuksen pulssillani. Tämän jälkeen tunsin kuinka rintaani vasten painettiin jotain kylmää, mutta en kyennyt sanomaan mitä se oli. Menetin tajuntani jälleen.

    Tällä tavoin heräsin ja menetin tajuntani useamman kerran seuraavien päivien aikana. Koskaan en ollut yksin vaan huoneessa oli aina yksi tai useampi henkilö seuranani. En kyennyt vaihtamaan heidän kanssaan sanaakaan, enkä toisaalta edes tunnistanut heitä. Vain Martinin äänestä huokuva lämpö tuntui minusta jossain määrin tutulta. Oloni vaihtui kehoa värisyttävästä kylmyydestä hikoiluttavaan kuumuuteen ja takaisin. Ainoa mikä pysyi oli huumaava kivun tunne päässä, johon tosin tottui aikaa myöten. Lopulta en enää edes keskittynyt siihen vaan se tuntui täysin elimelliseltä osalta silloista tilaani. En ajatellut kuolemaa vaan pyrin hälventämään mieleni ympärillä vellovan sumun.

     

    ***

     

    Tapahtuneesta on nyt kulunut useampi kuukausi. Vaimoni murtui kyyneliin nähdessäni minut. Liiemmin minä tai Martin emme kyenneet kertomaan mitä oli tapahtunut, sillä kaikki se oli pistänyt uskomme koetukselle. Rakkaudesta vaimoni on valvonut öitä vierelläni ja hoitanut minua kaikin tavoin. Tunnen häntä kohtaan kiitollisuutta, mutta samalla olen sanomattoman katkera siitä, että tuskin koskaan kykenen maksamaan tätä kaikkea hänelle takaisin. Kaiken tämän lisäksi minua painaa valtava syyllisyyden taakka, joka kuivaa suuni ja saa minut itkemään hallitsemattomasti.

    Kykenen olemaan jalkeilla pieniä hetkiä, kunnes valtava väsymyksen tunne kaataa minut sänkyyn. Joskus Martin tai vaimoni löytää minut kirjoituspöytäni ääreen lyhistyneenä. Kynä on kirvonnut kädestäni monta kertaa tätä kirjoittaessani, mutta syystä tai toisesta olen tuntenut pakottavaa tarvetta kirjata kokemani näille sivuille. Väsymyksestä huolimatta en kykene nukkumaan kuin pieniä hetkiä. Minusta on tullut levoton ja ärtyisä, ja tunnen vanhentuneeni vähintään kaksi vuosikymmentä. Peilistä minua katsoo kasvoiltaan harmaa ja punasilmäinen mies, jota ei kaiketi kukaan tuntisi enää samaksi.

    Kun en saa unta vaellan öisin asuntoni pimeillä käytävillä. Vietän aikaani yhä enemmän kirjastossa, jossa luen kirkon kieltämiä kirjoja. Opiskelen, yritän löytää vastauksia, mutta kuvotus ja heikkous vievät minusta usein voiton. Vain Martin ja vaimoni ovat jääneet rinnalleni, muut harvoista ystävistäni on muuttunut ulkomuotoni karkottanut kokonaan. En usko paranevani koskaan, mutta se ei estä minua etsimästä vastauksia. Häntä en ole sittemmin, edes niinä lyhyinä hetkinä kun vajoan pehmeään tiedottomuuden tilaan.

    Kun en saa unta vaellan öisin asuntoni pimeillä käytävillä. Vietän aikaani yhä enemmän kirjastossa, jossa luen kirkon kieltämiä kirjoja.

    Joskus muistelen jakamaamme himon hetkeä, joka on piirtynyt muistiini kuin kiveen hakatut kirjoitus. Kaiken muun häneen liittyvän olen enemmän tai vähemmän unohtanut. Synkimpinä hetkinä toivon, että hän olisi sittenkin riistänyt henkeni tai tehnyt minusta kaltaisensa. Ajattelen, että voisimme nytkin kietoutua toisiimme yön pimeydessä hallitsematonta himoa tuntien. Noina hetkinä tunnen myös sanomatonta kaipuuta. Tiedän kuitenkin olevani tuomittu elämään surkean elämäni loppuun elämän ja kuoleman rajamailla, vailla tietoutta siitä miksi Jumalani varasti minulta elämäni.

    Seison äärellä hyrskyjen,
    partaalla meren vimmaisen,
    kyynelsilmin pusertain
    kultajyviä kourassain.
    Mutta turhaan! Saaliiks veen
    sormistani syvyyteen
    tippuvat ne hiljalleen.
    Jumala! enkö sitten kättä
    pusertaa voi hellittämättä?
    Jumalani! enkö niistä
    syövereiltä yhtään riistä?
    Unta uness’ onko vain
    kaikki, minkä nähdä sain?

     

    Runot: Edgar Allan Poe, suomennos: Yrjö Jylhä

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *